torstai 8. joulukuuta 2016

Ajatuksia evoluutiosta

Fossiilien tutkimus yhdessä ajoitusmenetelmien kehittymisen kanssa on avannut silmiemme eteen valtavan mielenkiintoisen näkymän elämän historiasta. Ymmärrämme nyt, että ihmisen aika on vain pieni osa elämän suuressa kertomuksessa. Erilaiset eliöt eivät ole ilmaantuneet maapallolle kerralla vaan samantapaisen luonnonmukaisen prosessin kautta, kuin yleensäkin kaikki luonnossa kasvaa. On muodostunut  käsitys, että kaikilla eri eliöillä on yhteinen 'esi-isä', ensimmäinen elävä solu. Elämän synnyn alkuvaiheet tosin ovat hämärän peitossa. Kuitenkin näyttää selvältä, että eri lajit eivät ole tupsahdelleet tähän maailmaan aivan uusina ja muista radikaalisti eroavina otuksina, vaan sukupolvien saatossa on vähittäisten muutosten kautta tultu tähän valtavaan elämän monimuotoisuuteen eri 'sukuhaarojen' kehityttyä eri suuntiin.

Perintötekijöissä on monenlaisia mahdollisuuksia muutoksiin normaalin suvullisen lisääntymisen aiheuttaman vaihtelun lisäksi. Sukusolujen yhdistymisessä voi tapahtua myös poikkeuksellisia ilmiöitä, jotka voivat luoda uudentyyppisiä geenejä ja myös 'sammuttaa' perintötekijöitä. Perintöainesta voi myös siirtyä suoraan eliöstä toiseen eri tavoin. Varsinkin elämän 'puun' tai pikemmin 'pensaan' juurella, elämän alkuvaiheissa, ajatellaan viimemainittua tapahtuneen paljonkin.

Lonesome George -lempinimellä tunnetulla Galapagossaarten jättiläiskilpikonnalla oli kilven etureunassa korkea holvi (Kuva Wikimedia)
Luonnonvalinnalla on merkittävä osuus eliöiden muotoutumisessa. Kilpailu elintilasta, olemassaolon taistelu, saalistus, puolus­tautu­minen jne. tekevät ymmärrettäväksi monet eri eliöiden ominaisuudet. Miksi jotkin eliöt ovat piikikkäitä tai niillä on kova kuori - suojau­tu­minen viholli­siltahan siinä on kyseessä. Monien omi­nai­suuk­sien kehit­ty­minen liittyy myös suoraan ravin­non hankintaan. Hauska ja helposti ymmärrettävä esimerkki löytyy Galapagossaarilta. Tietyillä saarilla elävillä jättiläiskilpikonnilla on toisten saarten yksilöihin verrattuna kilven etureunassa korkeampi 'holvi' joka mahdollistaa pään kohottamisen korkeammalle ylös. Tämä liittyy siihen, että kyseisillä saarilla 'konnien' ravinnoksi käyttämät kaktuksenlehdet tms. kasvavat korkeammalla kuin muiden saarten kilpikonnien ravinnonlähteet, vaikkapa ruoho. Pienet eroavuudet eri yksilöiden välillä ja valikoituminen luonnonvalinnan kautta on mitä luontevin ja uskottavin selitys  kilven poikkeukselliseen muotoon. Galapagossaaret ovat nuoria, joten tässä on kyse suhteellisen lyhyessä ajassa tapahtuneesta muutoksesta, joka ei ole myöskään kovin suuri.

Suuremmillekin vähittäisille muutoksille, kuin ym. kilven muodon muuttuminen, löytyy toki vakuuttavaa tukea fossiileista, ks. esim. taulukko 'Kaloista alkusammakoihin', joka liittyy maaelämään soveltuvien piirteiden kehittymiseen selkärankaisissa. Tällaisia linjoja löytyy todella, vaikka monessa kohden kaivattaisiinkin lisää aineistoa. Uusia fossiileja tuntuu kuitenkin löytyvän koko ajan. Saamme lisää konkreettisia todisteita eliöiden polveutumisyhteydestä - todella mielenkiintoista. Mutta kuitenkin on myönnettävä, että jää paljon kysymyksiä. Miten esimerkiksi eri eliöiden aivan erityyppiset perusratkaisut ja useiden elinten tai rakenteiden yhteispeliä vaativat monimutkaiset toiminnot tai monet erilaiset aistit ym. ovat syntyneet? Miten ihmeessä muuuntelu on ollut noin rikasta ja tuottoisaa?

Kyllä minä ainakin yhdyn tuttuun ajatukseen, että luomakunta kertoo Suunnittelijasta, Luojasta, joka on kaiken takana. Kristittynä uskon, että kyse on Raamatun ilmoittamasta Jumalasta. En näe sen olevan ristiriidassa evoluution kanssa. Luonnonmukainen prosessikin voi olla perimmiltään suunniteltu. Tiede antaa meille yhden näkö­kul­man, ja tutkimuksen edistyessä ymmärrys lisääntyy. Saa nähdä, mihin asti päästään. Mutta on hyvä tunnustaa, että on paljon asioita, joita ei ymmärretä. Rehellisyys luomakunnan ihmeiden edessä auttaa meitä myös siinä, ettei tiede pääse astumaan Jumalan paikalle ajatuksissamme.

Ks. myös Ajatuksia Intelligent Design - näkemyksestä
ja Francis Collins haastattelussa


Asiaan liittyvää:

Understanding evolution, The big issues
Wikipedia, Extended evolutionary synthesis
Wikipedia, Facilitated variation
Wikipedia, List of transitional fossils


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti